Blogi

Musikaali alkaa olemaan pikku hiljaa kasassa. Vielä se ei ole valmis, mutta kaikki elementit ovat olemassa. Enää ne pitää saada toimimaan yhdessä.

Maanantaina työryhmään liittyi neljä muusikkoa. Aluksi kävimme heidän kanssaan läpi jokaisen biisin muutamaan kertaan. Siihen meni noin kaksi harjoitusta. Seuraavaksi lähdimme kahlaamaan koko juttua läpi sillä musikaalissa on paljon enemmän musiikkia kuin pelkästään laulettavat kappaleet ja iskut pitää saada tarkoiksi. Kapellimestari Antti Paranko on alusta saakka ollut harjoituksisssa mukana ja tuntee lavan tapahtumat. Antti laskee kaikki biisit käyntiin ja muutenkin toimii tulkkina lavan ja soittajien välissä sillä bändi on sijoitettu näyttämön molemmille laidoille kolmen metrin korkeuteen eikä näkyvyyttä ja kuuluvuutta välttämättä ole.

Nyt ollaan harjoituksissa siinä vaiheessa että kovalevy alkaa olemaan täysi eli muistikapasiteetti alkaa olla käytetty. Tuntuu että mitään uutta ei enää tartu päähän. Kohtausharjoituksissa pienet muutokset eivät enää meinaa jäädä mieleen. Koko jutun hallintaan menee niin paljon aivotilaa. Rämpiessämme musikaalin kakkospuoliskoa bändin kanssa läpi olin totaalisesti unohtanut yhden kohtauksen. En muistanut siitä ennen lavalle menoa oikeastaan mitään. Seisoin sivunäyttämöllä ja tiesin, että seuraavan kohtauksen jälkeen menisin lavalle, mutta aivot tilttasivat niin etten muistanut mitä kohtauksessa tapahtuu. Ihan totaalinen muistikatkos. Mutta päästessäni lavalle ja kohtauksen edetessä muisti palaisi pätkittäin. Ensin muistin että menen pöydän luokse ja kuuntelen puhelimen vastaajassa olevat kolme viestiä, sitten vastanäyttelijä kysyy kysymyksen johon vastaan, sitten toinen vastanäyttelijä tuo postikortin jonka otan käteeni ja niin edespäin. Kaikki asiat olivat siis päässäni muistissa, mutta hetkeä ennen kohtausta olin ihan pihalla. Kovalevy on täynnä. Nyt pitäisi saada paljon toistoa ja koko jutun läpimenoja, että asiat varmistuisivat ja jäisivät lihasmuistiin.

Yhtenä päivänä treenasimme sängyn polttamista. Tai itseasiassa näyttämömestari Timo Lindstén sytyttää sängyn palamaan ja oma tehtäväni on sammuttaa se. Tai jos totta puhutaan niin näyttämömestari myös sammuttaa sängyn, mutta minun tehtäväni on saada tilanne näyttämään siltä, että sammutustyöt hoidan minä. Tulenkäsittely lavalla onkin aina aika spesiaali tilanne. Silloin on pakko tiputtaa roolihahmo hetkeksi ja keskittyä vain ja ainoastaan toimimaan niin kuin on opastettu ja harjoiteltu. Tulen kanssa kun ei voi pelleillä. Lisähaastetta tässä jutussa tuo se, että sängyn palaminen on sävelletty. Eli kaiken on tapahduttava määrämitassa ja musiikin rytmissä. Tärkeintä on kuitenkin pitää itsensä suojassa sillä esimerkiksi hiuslakka jota käytetään kampauksissa syttyy herkästi.

Perjantaina oli vihdoin ensimmäinen valmistava harjoitus. Läpimenossa oli mukana myös valokuvaaja joka otti kuvat käsiohjelmaa varten ja sen takia kaikilla oli oltava kaikki roolivaatteet, peruukit, kampaukset ja maskit. Viikon aikana kaikki naiset olivat käyneet koemaskissa ja kampauksessa. Esityksissä kampauksista huolehtii kampaaja-maskeeraaja Liisa Sormunen ja häntä avustava Oona Sihvonen, mutta meikeistä huolehtivat näyttelijät itse. Ensimmäistä kertaa kun yrittää jäljitellä itselle suunniteltua meikkiä niin siihen saa äkkiä uppoamaan tunnin, mutta onneksi sekin nopeutuu toistojen kautta.

Läpimenosta jäi hyvä olo. On mahtavaa, kun saa uusia oivalluksia keskellä kohtausta. Kaikkia motiiveja ja ajatuksia ei vain voi löytää tekstiä lukemalla ja analysoimalla vaan ne täytyy elää ja kokea lavalla. Välillä harjoituksissa mennään ihan metsään. Voi olla, että jokin kohtaus ei toimi vaikka sitä harjoittelisi kuinka paljon, mutta sitten jokin ajatus loksahtaa paikoilleen ja yhtäkkiä kaikki onkin täysin kirkasta ja loogista. Yleensä ongelma on se, että on ajatellut asiat liian monimutkaisesti. Mitä yksinkertaisempi ja selkeämpi ajatus, sitä paremmin se välittyy myös yleisölle.

Kulunut viikko oli rankka. Sekä henkisesti että fyysisesti. Jatkuva keskittyminen ja suuret desibelit ovat uuvuttava yhdistelmä. Pää askaroi näytelmän parissa sen verran ahkerasti, että iltaisin on vaikea saada unen päästä kiinni. Mutta se kuuluu tähän vaiheeseen. Vajaa pari viikkoa ensi-iltaan. Tässä vaiheessa ruuvia kiristetään ja juttu alkaa yhteisellä ponnistuksella muotoutumaan esitykseksi. Me olemme juuri nyt todella hyvässä vaiheessa. Perjantain läpimeno oli jo hyvä läpimeno. Joskus tässä vaiheessa voi olla että juttu on aivan levällään. Meillä on hyvin aikaa tehdä viimeiset viilaukset ja varmistukset. Ja tästä eteenpäin meillä on joka päivä läpimeno aina ensi-iltaan saakka.

Sinikka Salminen, näyttelijä

  Takaisin