Blogi

Elämä maahanmuuttajanaisten teatteriryhmän kanssa on ollut tunteikasta. Alussa meidän ryhmässämme oli 13 naista, mutta vähitellen ryhmämme on pienentynyt 5 naiseen. Syitä kurssilta pois jäämiseen on ollut useita, esimerkiksi siirtymiset teatterin ja koulun välillä ovat aiheuttaneet ongelmia. Naisilla on myös niin suuri motivaatio oppimiseen ja koulupaikan saamiseen, että teatterikurssi on koettu liian kuormittavana tekijänä
koulunkäynnin ohella. Silti jokaisen poisjäännin kohdalla olen surrut kesken jäänyttä matkaa. Olen surrut sitä, että oman itsen äärelle pysähtyminen koetaan ylimääräisenä, tarpeettomana tai että se olisi jollain tapaa jopa kiellettyä. Kenenkään osallistuminen ei kuitenkaan ole ollut turhaa. Toivon, että jokainen kurssilla olleista on saanut kokemuksen nähdyksi tulemisesta ja siitä että tunteet yhdistävät meitä kulttuurista ja kielestä riippumatta.

Olemme yhdessä toisen ohjaajan Jennin Tokpanoun kanssa paljon pohtineet sitä, että jos saamme järjestettyä toisen teatterikurssin, niin mitä muutoksia meidän pitää tehdä, jotta saamme pidettyä yllä motivaation jatkaa teatterikurssilla. Ensimmäisenä meidän pitää siirtää suurin osa kurssista pidettäväksi Tavastialla, niin että siirtymiset eivät aiheuta ongelmia vaan olemme yhtä saavutettavissa kuin muutkin tunnit. Toisekseen meidän pitää Jennin kanssa osata sanoittaa paremmin kurssin tavoitteet ja aikataulut. Toisella kerralla se onkin varmasti helpompaa, koska olemme oppineet niin valtavati tästä ensimmäisestä kurssista. Näemme nyt selkeämmin, miten meidän kannattaa jakaa aikamme. Miten paljon meidän kannattaa käyttää aikaa tutustumiseen, luottamuksen kasvattamiseen ja esityksen valmistamiseen. Olemme nyt ensimmäisellä kerralla joutuneet muuttamaan suunnitelmiamme lennossa, kun yhtäkkiä on tullutkin esimerkiksi tieto, että naiset ovat
työharjoittelussa kolme viikkoa juuri ennen esitystä. Seuraavalla kerralla osaamme myös
kommunikoida koulun kanssa paremmin.

Tästä kurssista on muodostunut minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä. Tämä on ensimmäinen yleisötyöprojektini ja olen saanut teatterin johtajalta Anna-Elina Lyytikäiseltä luvan kehittää projektini täysin itsenäisesti. Normaalissa näyttelijäntyössäni olen vuorovaikutuksessa yleisön kanssa, en suoraan yksittäisten ihmisten kanssa. Yleisötyössä vuorovaikutus kurssilaisten kanssa on välitöntä, ja opin siinä paljon myös itsestäni. Myös vastuu on valtava. Koen että me olemme löytäneet ryhmässämme tasavertaisen ja
luottavaisen ilmapiirin. Toki olemme Jennin kanssa ohjaajia, mutta olemme yrittäneet laittaa itsemme jatkuvasti likoon, niin että auktoriteetti asemamme on toivottavasti karissut lukuisien KaniKaniKani -harjoitusten aikana. Se on meidän tapamme tehdä tätä työtä. Kun me uskallamme heittäytyä, niin myös meidän kurssilaisemme uskaltavat heittäytyä.

Minulle henkilökohtaisesti suurin oppimisen paikka on ollut ennakkosuunnittelusta luopuminen. Alkuun tein todella tarkat suunnitelmat harjoituksen kulusta. Nyt en tee kirjallisia suunnitelmia ollenkaan. Mietin kyllä etukäteen suuntaviivoja ja sitä mitä harjoituksia voisimme käyttää päästäksemme kohti tavoitettamme, mutta yleensä harjoituksista muotoutuu hyvin erilaisia kuin mitä olen suunnitellut. Olen luopunut tiukasta suunnittelusta, koska olen oppinut Jenniltä, että on tärkeää antaa kurssilaisten omille ajatuksille tarpeeksi tilaa. Liian tiukkaan suunniteltu ja kontrolloitu harjoitus estää aidon vuorovaikutuksen. Jennillä on kadehdittava taito kohdata ihminen. Tuntuu kuin hän ensikohtaamisessa ottaisi ihmiset sydänystävikseen. Jenni osaa kuunnella ja antaa aikaa Ja kun tavoitteenamme on tutkia tunteita ja lisätä itsetuntemusta, emme voi kaataa tietoa
ulkoapäin vaan naisten omille oivalluksille on annettava tilaa. Emme voi opettaa naisille, että tältä tuntuu tuntea, vaan sen on lähdettävä heistä itsestään. Ja siksi on tärkeää antaa
ryhmän jäsenille aikaa etsiä sanoja ja miettiä oikeaa tapaa ilmaista itseään, varsinkin kun
joutuu kommunikoimaan vieraalla kielellä.

Yksi suurin onnistumisemme on omasta mielestäni yhteisen huumorin löytäminen. Kun olen itse viettänyt pidempiä aikoja ulkomailla, niin minua on harmittanut se, että vierasta kieltä puhuessani olen menettänyt huumorini. Omalla kielelläni olen hauska ja nokkela, mutta vieraalla kielellä en. Vieraalla kielellä olen vain osaksi minä ja ajatteluni on kapeampaa sillä pystyn ilmaisemaan itseäni vain rajatulla sanastolla. Siksi on ollut ihanaa löytää kurssilaisten kanssa yhteinen huumori. Me nauramme paljon ja me voimme
kevyesti pilailla toistemme kustannuksella. Ketään ei tarvitse pelätä tai pokkuroida.

Nyt etenemme kohti esitystä. Esitys on koottu naisten pienistä tarinoista ja ajatuksista, joita erilaiset tunnetilat herättävät. Kokoamme esityksen niin, että naiset saisivat mahdollisimman positiivisen kokemuksen esitys tilanteesta. Emme tee perinteistä näytelmää vaan esityksemme on liikettä, ääntä ja asemointia niin että itse tarina muotoutuu katsojan mielessä. Edelleen yritämme pitää keskiössä kurssilaiset. Me emme tee esitystä viihdyttääksemme yleisöä vaan antaaksemme kurssilaisille mahdollisuuden esiintyä ja saada itsevarmuutta ja rohkeutta. Esityksemme nimi on Minä olen.

Suuri kiitos esityksemme toteutumisesta on syytä osoittaa Hämeenlinnan teatterin tekniselle päällikölle Veikko Pullille. Yllättäen olemme Jennin kanssa huomanneet oman vajavaisuutemme teknisten asioiden äärellä kuten valot ja äänet. Veikko on suureksi onneksemme onnistunut löytämään aikaa meidän auttamiseemme. Sen lisäksi, että Veikko hoitaa naisten tarinoiden äänittämisen, hän myös hoitaa esityksessä valot ja äänet. Veikko on ainoa miespuolinen henkilö meidän ryhmässämme ja hän on osannut ottaa kurssilaisemme vastaan suurella lämmöllä ja kunnioituksella. Siitä suuret kiitokset Veikolle. Olet rautaa.

Kurssin esitys, MINÄ OLEN, ke 10.4. klo 12, Miniteatterin Verstas-näyttämöllä. Liput 0e.
Lipun voi varata lähettämällä viestin osoitteeseen jenni.tokpanou@hameensetlementti.fi
Teatterikurssi on osana koulutuskeskus Tavastian Oppien osallisuuteen -hanketta, joka on
ESR rahoittama (eli Euroopan unionin osarahoittama). Osatuottajana Hämeen Setlementti
ja Hämeenlinnan teatteri.

Sinikka Salminen, näyttelijä ja yleisötyöntekijä

 

 

 

  Takaisin