Blogi

Moi Liisa! Voisitko kertoa hieman taustastasi: miten päädyit teatteriohjaajaksi?

Se pulpsahteli mun tietoisuuteen jo silloin, kun pääsin opiskelemaan näyttelijäksi. Silloin ajattelin, että elokuva on ykköslaji ja tapa tehdä kokonaisvaltaisimmin taidetta, että siinä on kaikki osa-alueet. Se [ajatus ohjaamisesta] kuitenkin pysyi kaukaisena, että joskus sitten ehkä. Vanhoissa päiväkirjoissa olen kirjoittanut, että lähden vielä tuohon suuntaan. Ohjaajaksi lähteminen vaati kuitenkin isomman pysähdyksen, ison eksistentiaalisen kriisin, jonka myötä tajusin, että nyt täytyy toimia ja toteuttaa se, mistä haaveilee, eikä himmata. Sen hässäkän jälkihöyryissä pyrin ja pääsin Teakiin [Teatterikorkeakouluun] ohjaajapuolelle. Meitä on Suomessa kolme varmaa tuplamaisteria, minä, Ansku [Anna-Elina Lyytikäinen, Hämeenlinnan Teatterin johtaja] ja Tuomas Rinta-Panttila. Mikko Korsulainen on valmistumassa.

Ohjaat Hämeenlinnan Teatteriin Ronja, ryövärintytär -näytelmän. Mikä on mielestäsi näytelmän keskeinen teema ja sanoma?

Ronja, ryövärintytär kertoo kulttuurin muuttamisesta. Tuhoavan, patriarkaalisen ja kestämättömän kulttuurin muutoksesta. Ja muutos tapahtuu ikään kuin sen hauraimman ja herkimmän, mutta niin voimallisen laadun, tytön voiman, kautta. Ronjan ydin, voima, on juuri siinä: kaikista suurin voima on syvän rohkeuden voima, jonka avulla kurkotetaan toista ihmistä kohti tai jonka avulla ilmaistaan, että tämä ei sovi minulle. Ronja, lapsi, uskaltaa sanoa, että ”Hei, herätkää” – tuhoatte minut, maailman ja toisenne, tämä ei sovi minulle. Se on tyttövoimaa. Vähän kuin Greta Thunberg. Miten voimakasta on, kun teko lähtee rauhasta, eikä toista alistavasta voimasta. Tyttö, joka seisoo paikallaan ja ilmaisee pysähtymisellään ja koko maailman katseet kääntyvät häneen.

Miten valmistaudut ohjaamaan näytelmän? Onko sinulla erityisiä rutiineja tai menetelmiä?

Perehdyn materiaaliin, tekstiin ja kirjallisuuteen – kaivaudun aiheeseen. Etsin ytimen ja mikä aihe on minulle. Rupean rakentamaan sitä koko teosta kokonaisvaltaisesti kaikkien sunnittelijoiden kanssa. Lähden itse omista lähtökohdista: mitä aihe on minulle psyykkisesti, fyysisesti, valollisesti, äänellisesti. Vellotan sitä niin, että mulla on paljon antaa aiheesta suunnittelijoille. Mulla on aika klassinen tapa lähteä, todella käytän aikaa ennakkosuunniteluun ja lakanan tekemiseen sekä sen purkamiseen. Se on pitkä prosessi. Kaikki suunnitelmat on pohjia ja kun pääsen näyttelijöiden kanssa näyttämölle, ne viedään aste asteelta koko ensemblelle ja sitten lähdetään kehittämään esitystä prosessin myötä eteenpäin. Olen hyvin näyttelijäkeskeinen ohjaaja – vaikka teen kokonaisvaltaista taideteosta, mihin vien aiheen ja ytimen, niin silti kaiken keskiössä on ihminen, näyttelijät ja mitä heidän välissään tapahtuu. Koko juttu lähtee aukeamaan ytimestä, mikä on näyttelijöiden välinen kontakti.

Mikä inspiroi sinua valitsemaan juuri tämän teoksen?

Olen kauan, vuosikausia, ajatellut, että jossain kohtaa teen tämän. Se on klassikko. Se on ihanaa, koska se on niin iso tarina. Aihe on myös tosi iso. Se on kauhean selkeä ja kauhean hieno kirja, siksi se on klassikko. Miten hienosti Lindgren on käsitellyt tyttöyttä ja kirjan ydintä. Se on myös tosi kipeä tarina: lapset ovat metsässä, yhtäkkiä täysin ilman vanhempia, heitteille jätettynä ja samalla he ovat itse valinneet sen. Tarina kertoo myös eriytymisestä ja se on teema, mihin tartun aina. Se on tosi ydintä mun teoksissa. Usein ohjaan niin, että ytimessä on eriytymisen prosessi, joka on uniikki ja koskee meitä jokaista.

Mitä toivot yleisön kokevan tai ajattelevan katsottuaan Ronja, ryövärintytär -näytelmän?

Toivon, että he tunnistavat syvällisesti itseään ja yhtäläisyyksiä ja että esitys vapauttaa, lohduttaa tai antaa toivoa. Se maailma on tosi hurmaava: metsä ja lasten kyky olla yhtä luonnon kanssa ja ikään kuin resonoida sitä luontoa ja elävää maailmaa. Siinä on jotain tosi viisasta. Syvällisiä viisauden, naurun ja ilon hetkiä.

Onko esityksessä jokin erityinen visuaalinen, musikaalinen tai muu elementti, joka on sinulle tärkeä?

Liike. Liike, joka täytyy olla muodossa kiinni. Luontoon sopeutuneet ja luonnon mukana elävät lapset, jotka ovat fyysisesti joustavia ja eläviä – miten se saadaan näyttämöllistettyä? Meillä on fantastinen sirkuksen ammattilainen ja koreografi Matleena Laine, jonka kanssa on ihanaa tehdä yhteistyötä. Liike, elävyys ja rajojen rikkominen, mikä menee läpi teoksen ja koskee kaikkia henkilöitä. Se inspiroi mua. Se fantasiamaailma on niin elävä ja täynnä kaikkea.

 

Teksti: Emma Hinkka

Kuva: Harri Hinkka

  Takaisin