Irlantilaisen musiikin aarteistoa koskettavassa draamassa
Frank McCourt (Pulitzer-palkittu kirjailija)
SEITSEMÄNNEN PORTAAN ENKELI
Frank McCourtin omaelämänkerrallinen romaani Irlannin Limerickissä ja New Yorkin Brooklynissä eletystä köyhästä lapsuudesta on valloittanut ihmiset kaikkialla. Samalla kertaa runollisen ja katu-uskottavan McCourtin huikea selviytymistarina on saanut lukijat ympäri maailmaa haukkomaan henkeään sekä vuoroin nauramaan ja liikuttumaan kyyneliin asti.
Vuoden 2012 helmikuussa tämä ylistetty mestariteos siirtyy ensimmäistä kertaa teatterin lavalle Hannu Matti Tyhtilän ohjaamassa draamassa, jossa irlantilaisen kansanmusiikin väkevä perinne on keskeisessä osassa. Iloiset tanssikappaleet, haikeansuloiset lemmenlaulut ja hurjat balladit kuljettavat kertomusta, joka loihtii yleisön eteen pula-ajan Irlannin kapeat kujat, savuiset pubit ja vankkumatonta elämäntahtoa huokuvat ihmiset.
Isä Malachy saa potkut työpaikasta toisensa jälkeen, ryyppää ruokarahat ja herättää lapset yöllä laulamaan irlantilaisia kapinalauluja. Äiti Angela yrittää ruokkia yhä kasvavaa pesuettaan parhaansa mukaan. Frank-poika etsii paikkaansa ankaran roomalaiskatolisuuden sävyttämässä maailmassa, jossa mielekkäät tulevaisuudennäkymät tuntuvat olevan kovin vähissä. Seitsemännen portaan enkeli on tarina selviytymisestä, rakkaudesta, toivosta, peräänantamattomuudesta ja lauluista, jotka sukupolvesta toiseen soivat ihmisten sydämissä.
Esityksen kesto: n. 2h 40 min väliajan kanssa
Kantaesitys 23.2.2012 Päänäyttämöllä
Katso tästä traileri >>
Liput 28/ 25/ 23€
Lippupisteen tapahtumanumero 101163
| Dramatisointi Frank McCourtin romaanin pohjalta: |
Maija Sydänmaanlakka ja
Hannu Matti Tyhtilä |
| Suomennos: |
Juhani Lindholm |
| Ohjaus: |
Hannu Matti Tyhtilä |
| Laulujen valinta ja suomennokset: |
AP Sarjanto |
| Kapellimestari: |
Tommi Viksten |
| Lavastus: |
Juha Mäkipää |
| Pukusuunnittelu: |
Anne Laatikainen |
| Valosuunnittelu: |
Tiiti Hynninen |
| Äänisuunnittelu: |
Jussi Matikainen ja
Harri Kuittinen |
| Muusikot: |
Tommi Viksten
AP Sarjanto
Kalle Penttilä
Tuula Penttilä
Tom Nyman |
| Rooleissa: |
Liisa Peltonen,
Maija Sydänmaanlakka,
Lasse Sandberg,
Ilkka Koivula,
Aleksi Aromaa |