Teatterin uusi päänäyttämö valmistuu


Hämeenlinnan Teatterin pitkäaikainen toive uudesta teatteritilasta toteutuu.

Rakennusteknisesti tila valmistuu ennen kesää. Kesän aikana asennetaan valo-ja äänitekniikka, koekäytetään laitteet ja opiskellaan uusia työtapoja. Elokuun ensimmäisellä viikolla 2010 aloitetaan harjoitukset ja syyskuussa voimme nauttia ensimmäisestä ensi-illasta.

Katsomoon tulee 350 paikkaa eli 100 enemmän kuin Vanhalla päänäyttämöllä. Katsomossa kolme ensimmäistä tuoliriviä on irrotettavia ja loput kiinteitä. Tilaan on esteetön pääsy, mm. kolmas rivi on mahdollista pyhittää kokonaan pyörätuolilla liikkuville. Tilan värityksestä tehdään teatterihenkinen ja istuinmukavuus on ollut tärkeä kriteeri tuolia valittaessa.

Uudessa tilassa on tehokas yläkoneisto, joka mahdollistaa mm- lavasteiden nostamisen ylös nopeasti.

Teatterin tilakysymys on uuden päänäyttämön valmistuttua päätöksessään. Harjoitus- ja esitystoiminta keskittyy Verkatehtaalle. Verstas-näyttämön ja uuden päänäyttämön välittömässä läheisyydessä ovat kaikki tärkeimmät tukitilat. Lavasteet tehdään vastakin Ratasniityn teollisuushallissa ja myös Poltinahon lavastevarasto siirretään sinne.

Vuosikymmenien ponnistelu on johtanut hyvään lopputulokseen. Saavutuksesta on kiittäminen yleisöä, päättäjiä ja tekijöitä. Kukapa olisi tätä uskonut vuonna 1981, kun teatteri sai purettavaksi tuomituista Verkatehtaan tiloista lavastamon ja nykyisessä paikassa sijaitsevan pukuvaraston. Tästä on mukava jatkaa hyvien näytelmien tekemistä yleisölle.

Uuden talon tekijät:

Rakennuksen suunnittelusta on vastannut Arkkitehtihuone Artto Palo Rossi Tikka Oy. Sama yritys vastasi Lahden Sibelius-talon suunnittelusta.

Teatteritilan rakennuttajana toimii Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas Oy. Pääurakoitsijaksi on valittu hämeenlinnalainen H&P Infra Oy.

Näyttämömekaniikan toimittaa SKS Mechatronics Oy, joka on rakentanut useiden loistoristeilijöiden tekniikan Turun telakalla valmistuneisiin laivoihin.

Katsomon tuolit valmistaa ja toimittaa Martela Keskus, Häme 10 Oy
  SEURAAVAT NÄYTÖKSET
ILIMARI JAUHIAASEN TERÄKSINEN TAKAVYÖ
To 16.09.2010 klo 19:00
Kysy peruutuspaikkoja
ILIMARI JAUHIAASEN TERÄKSINEN TAKAVYÖ
La 18.09.2010 klo 14:00
liput...
  KALENTERI
  AJANKOHTAISTA
19.07.2010
Teatterin valmistuminen etenee
Lue lisää...
18.06.2010
Oma nimikkotuoli uuteen teatteriin
Lue lisää...
  SYMBOLIT
  KUMPPANIT